Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Asriel

Asriel on reipas ja terhakka poika, joka saapui meille lähitilalta. Se ei todellakaan ole mikään nirppanokka, vaan enemmänkin "kaikki käy"-tyyppinen ori. Nuorimies on jokseenkin kärsimätön ja inhoaa odottelua ja paikallaan seisoskelua. Se on vielä leikkisä ja hoitajan menettäessä hermonsa poni ajautuu hyperaktiiviseen mielentilaan, jolloin se ryntäilee sinne tänne säikkyen pieniä vihreitä miehiä.

Hoidettaessa Asriel on kiltti, mutta ei ihan tajua omaa kokoaan. Hän kun haluaisi kovasti tulla syliin. Lempeä, mutta raisu ori sidotaan aina kiinni, myös siitä syystä että se ei kestä seistä paikallaan. Ori on kuitenkin kiltti, eikä sillä ole pahat mielessä. Se ei aina tosiaan muista, että ihmisen tilaa pitää kunnioittaa. Kun sitä komentaa pois iholta, ori katsoo ihan kuin sanoen "Ai puhutsä mulle häh?".

Asrielin selässä tuntuu aina aluksi siltä, ettei sen energia lopu ikinä. Mutta kyllähän se loppuu. Aikansa riehuttuaan ja pieniä vihreitä miehiä säikyttyään poni ori väsähtää ja alkaa sitten yleensä tekemään töitä ilman sivutoimintaa. Oikein liikutettuna ja johdonmukaisissa käsissä nuoresta Asrielista saa paljon irti ja sillä on erittäin lupaava tulevaisuus kouluponina. Kiltti herra rakastaa maastoilua on oikein oiva maastoratsu. Se on myös miellyttävä esteillä, eikä kuumu liikaa. Orilla ei kuitenkaan ole tarpeeksi moottoria korkeammille radoille.

​Perustiedot

Rodultaan connemaranponi, sukupuoli ori

Säkäkorkeus 148cm, väriltään tummanpunaruunikko

Syntynyt 02.06.2017 Irlannissa, ikää 10 vuotta

Taso VaB 80cm, painotus kenttäratsastus

Rekisteritunnus VH17-035-0056

Maahantuoja Jannica, Omistaja Mercy VRL-14264

Kasvattaja Patrick Mulner​evm, Carna, Irlanti

​Suku ja jälkeläiset

 

i. Adam's Apple

conn rnkm 146cm

ii. Ibra

conn rnkm 148cm

ie. Cinnamon Apple

conn rnvkk 143cm

e. Jael

conn trn 144cm

ei. Graceland

conn tprn 147cm

ee. Leanne

conn vkk 138cm

irp-o. Storycroft Asgardian (e. B Emmanuelaxx)

conn-o. Banana Republic SCS (e. Killanleegh National Treasure)

Tulokset ja kilpailukalenteri

Kantakirjattu helmikuussa 2018 II-palkinnolle pistein 74p.

25.12.2017 De Facto Stables irtoSERT

​Päiväkirja

01.07.2017 Ell tarkistamassa kuljetuksessa tulleen kolhun (Cherry, Cherlia)

Asriel oli nuoresta iästään huolimatta yllättävän fiksu tutkittava. Ultraäänilaitteen nähdessään se toki pörisi järkyttyneenä ja muutenkin tykkäsi tulla todella iholle, mutta mitään ilkeää ei suurikokoinen poniori kuitenkaan tehnyt. Se oli loukannut itsensä trailerissa matkalla nykyiselle kotitallilleen, ja nyt sen takajalassa oli melko samanlaisena pysynyt lämmin turvotus kintereen yläpuolella. Jänteisiin ei tällä kertaa tarvinnut kajota ongelman ollessa niiden ulottumattomissa. Sen sijaan siinä kohdassa jalkaa on erinäisiä lihaksia, sekä koipiluu, joka kiinnittyy kinnernivelellä sääriluuhun. Varsinaisesti kinnerniveleen saakka ei turvotus ylettynyt, vaan se sijaitsi vielä ylempänä. Niinpä päädyin ultraamaan turvotuksen alueen selvittääkseni, onko lihaskudokseen tulllut merkittäviä vaurioita, jotka selittäisivät jalan turvotuksen. Tunnustellessa jalka ei ollut kipeä, enkä epäillyt luun murtumista hevosen varatessa painoa reilusti jalalle. Lihaksesta tosiaan löytyikin kudosvaurioita, joista saattaa jäädä Asrielille ihan elinikäinenkin kauneusvirhe. Sen ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa orin käyttöön ja kunhan se tuosta paranee, pitäisi lämmönkin laskea kuten myös turvotuksen hieman. Turvotus johtuu paakkuuntuneesta ihon alle jääneestä verestä, ja sen pitäisi lähteä liikkeelle lähipäivinä.

Virtuaalihevonen - a sim-game horse

Virtuaalitalli - a sim-game stable

Ulkoasu ja CSS Mercy VRL-14264

Tausta Vintage Backgrounds

Fontit Google Fonts

Ylägrafikan kuva Pixabay CC0
 

 

☮ Sim Elite Cup

Everfair Acres

☮ Ardeal 

☮ Vindhani 

Auralammen Hevosklinikka

©2018 De Facto Eventing - suntuubi.com